Onko järkeä hakea lainaa netistä?

Nykyään tuntuu ainakin mun tuttavien keskuudessa olevan jo aika tavallista, että haetaan lainaa netistä silloin kun tarvitaan pikaista rahoitusta jostakin syystä. Enään ei porukka mene pankkiin hakemaan lainaa, kun se on kuulemma paljon helpompaa netin kautta, eikä kuulemma edes maksa juuri paljoa enempääkään.

Itse en ole koskaan ottanut mitään pikavippiä tai lainaa netistä, joten olin hieman utelias selvittämään tätä asiaa. Kannattaako lainaa oikeasti hakea netistä, vai onko pankki vieläkin se parempi vaihtoehto.

Pikaluotot vertailussa

Pikavipit ovat vaihtuneet jonkin verran pikaluotoiksi netissä ,ja koska halusin mahdollisimman ajankohtaista tietoa helposti (en mitään pikavippien hintoja vuodelta 2009), niin päätin tarkastelun kohteeksi ottaa pikaluotot. Lähteenä käytin Seriffilainojen pikaluottovertailua.

Mitä katselin noita pikaluottoja, niin ne vaikuttivat olevan aivan sama asia suunnilleen kuin pikavipit, mutta eri nimellä ja pienellä erotuksella. Noi toimii enemmän kuin luotot, mutta käytännössä kun kyseessä on pikaluotto, niin se on ihan sama asia kuin pikavippi tässä tarkoituksessa. Eri asia olisi, jos puhuttaisiin kulutusluotoista, joita en nyt kuitenkaan huomioi.

pikaluotto netistä

Pikaluottojen hinta

Ensimmäinen ja ehkä se tärkein vertailu koskee hintaa. Onko pikaluotto netistä halvempi vai kalliimpi kuin lainan ottaminen pankista tai luottokortilla?

Vastaus: Kyllä se yleensä on.

Pikaluotot eivät ole halpoja, ja monien niistä korkokulut pyörivät jopa yli 100 % vuositasolla. Luottokortit ovat toiseksi kallein vaihtoehto, ja pankkilaina kaikkein edullisin. Näin ollen hinnan puolesta pankista lainan ottaminen on parempi vaihtoehto kuin pikaluotto.

Helppous

Pakko se on myöntää, että pikaluotot vievät vertailun, kun katsotaan kuin helposti niitä saa verrattuna muihin vaihtoehtoihin.

Luottokortteja saa kyllä aika helposti, mutta se vie aikaa kun postittaa hakemuksen, se käsitellään ja sitten postissa tulee se oma kortti. Kestää helposti ainakin viikon tai jopa kaksi, että pääsee omaa korttia käyttämään.

Pankista lainaa voi periaatteessa saada nopeasti, jos suhteet on kunnossa. Kuitenkin varsinkin nuoremmilla, joilla ei ole asunto- ja autolainaa ei yleensä ole sellaisia suhteita, että lainaa saisi tuosta vain. Tällöin joutuu täyttämään hakemuksia, joihin menee oma aikansa.

Pikaluoton voi näemmä saada tililleen monesti jo alle tunnissa, joten se vie voiton nopeudessa selvästi.

Kannattaako lainata siis netin kautta?

Se kannattaako lainaa hakea netistä riippuukin selvästi mitä arvostaa, ja kuinka nopeasti rahaa tarvitsee.

Jos rahaa on pakko saada heti, on pikaluotto selvästi nopein vaihtoehto sen saamiseksi.

Mutta jos ei ole kiirettä, on luottokortti tai pankkilaina halvempi keino saada lainaa, joten niitä kannattaa suosia. Huomasin kyllä tässä testissä, että pikaluotot olivat parempia kuin olisin ajatellut etukäteen, joten ymmärrän kyllä miksi jotkut kaverini niistä niin pitävät. Itse kuitenkin hakisin mielummin vippiä pankista, koska se on halvempaa ja itselläni ei ole kiire.

Ei pikaluotot siis ihan huonoja ole, mutta valitettavan kalliita vain. PIeninä summina varmasti ihan ok.

Onko tietokone aiheisista lehdistä mihinkään 2017

Tottahan se vahvasti on, että nämä tietokoneisiin liittyvät asiat on siirtynyt lähes täysin nykyään nettiin. 2017 on jo sellainen vuosi, että asiaa käsittelevät nettisivut ovat suuremmassa roolissa kuin vanhat paperiset lehdet. Joitakin on kuitenkin vielä jäljellä, joista ehkä tunnetuimpana Mikrobitti lehti.

tietokone lehdet

Mikrobittikin onnistui kuitenkin ajamaan monet sen tilaajista pois uudistuksensa aikana 2008 vuoden paikkeilla. Moni näistä ei ehkä tiedä, että lehti on uudistunut sen jälkeenkin, ja samalla vaihtanut nimensä takaisin Mikrobitiksi. Epäonnistuneen muutoksen aikanahan se vaihdettiin MB lehdeksi.

Miten Mikrobitillä sitten menee nykyään, ja miltä sen tulevaisuus näyttää?

Onko aika mennyt lehtitilausten ohi?

Mikrobitin levikki on laskenut aika rajusti sen kulta-ajoista, ja onkin mielenkiintoista nähdä miten lehden käy. Sehän myytiin pari vuotta sitten eri kustantajalle, ja nykyään sillä on aivan uusi omistaja. Samalla tämän kustantajan vanha MikroPC -lehti yhdistettiin Mikrobitin kanssa, jolloin niiden toimituksetkin yhdistyivät. (Lähde: parhaatlehtitarjoukset.com)

Olen nyt pari numeroa lukenut tätä uutta lehteä, ja sanottava on että se on selvästi parempi kuin vanha edellisestä uudistuksestä kärsinyt lehti. Kuitenkin, en ole aivan varma onko tälläiselle lehdelle kysyntää enään 2017, vuonna jolloin suurin osa asiasta kiinnostuneista on siirtynyt lähes täysin nettiin. Siinä missä paperisia lehtiä voi ehkä vielä helposti myydä hieman vanhemmalle väelle, on nörteille paperisten lehtien myyminen ehkä se vaikein tavoite saavuttaa.

Ongelmia on useita.

  1.  Tiedot uusista julkaisuista ja muutoksista ilmaantuu ensiksi nettiin, ja vasta sitten myöhemmin lehtiin. Kun juttu saadaan lehden mukana ulos, on moni siitä kiinnostunut lukenut jo kaiken kiinnostavan netistä, ja ehkä katsonut jopa videoista asiasta.
  2. Suomalaisten englanninkielen taito on niin korkeaa, että moni nuorempi varsinkin voi lukea asioista myös englanniksi. Tämän takia heidän ei tarvitse tyytyä suomalaiseeen tarjontaan, vaan se kilpailee myös enkun kielisten juttujen kanssa. Ja suuressa maailmassa budjetit ovat yleensä huomattavasti suuremmat, ja yksinoikeusjutut tavallisempia.
  3. Netistä tietoa saa laadukkaasti ja ilmaiseksi enemmän kuin ehtii lukea. Miksi siis maksaa erikseen tietokonelehdestä, jos asian saa suunnilleen samalla tavalla netistä ilmaiseksi?
  4. Netin kautta ei tarvitse maksaa postimaksuja, jotka voivat nousta Suomessakin yllättävän suuriksi.

Se miten Mikrobitti lehti ja muut alan lehdet pystyvät näihin haasteisiin vastaamaan jää nähtäväksi. Kuitenkin itse olen hieman skeptinen, ja en olisi itse sijoittanut tämän lehden ostamiseen jos se olisi ollut mahdollista. Tulevaisuus on mielestäni enemmän netissä, ja paperiset lehdet taistelevat sitä vastaan. Vielä on jotenkin onnistuttu, mutta lehtien levikit laskevat koko ajan, enkä nää että tämä tulisi muuttumaan.

Vaikuttaako silmälasit paljon?

Kuten niin monet nörtit, käytän silmälaseja päivittäisessä elämässäni. En kuitenkaan ole koskaan niihin kauheasti panostanut, mutta nyt olen kyllä muuttanut mieltäni tämän asian suhteen. Vaikuttaa nimittäin selvästi siltä, että silmälaseilla on oikeasti väliä, myös tietokoneella työskennellessä.

Polarisaatio on pahasta

Polarisoidut aurinkolasit ovat erinomaiset, kun ollaan ulkona kirkkaassa säässä kesällä. Kuitenkin tälläisellä nörtillä nämä lasit ovat todella huonot, sillä varsinkin halvemmissa aurinkolaseissa ne aiheuttavat sen, että niiden kanssa ei oikein pysty käyttämään mitään ruutuja ja muita näyttöjä. Tämä polarisaatio vaikuttaa nimittäin säteiden pääsemiseen silmiin, jonka takia näyttöjen säteet jäävät monesti laseihin kiinni. Seurauksena on se, että niiden kanssa ei voi oikein käyttää mitää elektroniikkaa jossa on näyttö.

silmälasit ulkona
Polarisoiduilla linsseillä ei pysty esimerkiksi käyttää läppäriä ulkona

Aika hyvä artikkeli silmälaseista ja erilaisista aurinkolaseista löytyy sivustolta silmälasitnetistä.fi. Sieltä itekkin tästä opin tarkemmin.

Hyvät silmälasit ovat hintansa arvoiset

Itse en ole aikaisemmin kokenut, että silmälaseista kannattaisi maksaa yhtään enempää kuin pakko. Tämän takia päässä onkin roikkunut jo monen vuoden ajan sellaiset toimivat, mutta edulliset lasit. En ole oikein ollut edes perillä, mitä eroa on kalliimmilla ja halvemmilla rilleillä, jonka takia en ole niistä oikein ikinä niin välittänytkään.

Nyt kuitenkin sattuman kaupalta sain optikon puhuttua minut yli päähäni sellaiset kunnon kalliitta ja laadukkaat linssit ja kehykset. Ero oli suurempi kuin olisin odottanut, sillä näissä silmälaseissa oli kaksi suurta eroavaisuutta vanhoihin laseihini. Ja tämä ei siis johtunut vaan siitä, että näkökykyni olisi jotenkin muuttunut.

  1.  Kalliimmat linssit muuttivat näkökenttää parempaan suuntaan. Ne heijastivat vähemmän, jonka lisäksi se näkökenttä oli selvästi laajempi kuin vanhoilla laseillani. Tavallaan siis näki selvästi paremmin sinne linssien reuna-alueillekkin.
  2. Kalliit, merkkikehykset oli paljon mukavemman tuntuiset päässä, korvilla ja nenällä kuin nuo omat vanhat ja edulliset muovikehykset. Nämä uudet olivat kevyempiä, joustavampia ja ne eivät painaneet esimerkiksi nenää vasten yhtään samalla tavalla kuin nuo vanhat silmälasikehykseni.

Ehkä nämä seikat selittävätkin sen, miksi omistan nyt ekaa kertaa elämässäni kunnon Oakley silmälasit. Näillä kelpaa nyt myös datailla, sillä näissä linsseissä on sellainen ominaisuuskin, joka estää silmien rasittumisen yhtä nopeasti tuosta näytöltä tulevasta sinisestä valosta.

En oo vielä niin pitkää sessiota tehnyt, että voisin varmistaa tämän eron, mutta mitä nyt on arkikäytössä tullut koneella oltua ja töissä, niin tässä voi kyllä olla jotain perää. Ei ehkä ole iltaisin väsyttänyt juuri silmissä samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin vanhoilla laseilla.

Olenkin siis muuttanut mielipiteeni aika nopeasti, ja nyt koen että jos silmälasit hankkii, kannattaa kerralla hankkia kunnolliset. Niitä pitää kuitenkin niin paljon päässä, että se pari sataa euroa lisää ei juuri tunnu usean vuoden säteellä. Nyt uskon sen, ja ymmärrän hyvin miksi niitä myydään niin paljon.

Vinkki – Kuinka Säästää Paljon Rahaa Tulostinmusteissa

mustetayttopullo

On monesti vaikea uskoa, kuinka moni muuten niin paljon tietokoneista tietävä kaverini ostaa vieläkin tulostimeensa musteet suoraan jostakin peruskaupasta kuten vaikkapa Gigantista. Vaikka monet heistä ovat jo tottuneet ostamaan esim. tietokoneidensa osat suoraan netistä jopa vaikka Saksasta asti, ei kuitenkaan suurin osa heistä ole koskaan edes ajatellut ostavansa tulostinmusteita netistä lähikaupan sijasta. Tämä on kuitenkin todella tyhmää, sillä tilaamalla musteensa netistä voi säästää todella paljon rahaa ja vaivaa.

Tulostinmusteet netistä = enemmän rahaa lompakossa

Kaikki musteita joskus tulostimeen ostaneet tietävät, että niistä pyydetään ihan tajuttoman isoja summia rahaa suhteutettuna siihen mitä sillä rahalla oikeasti saa. Totuus kuitenkin on, että ei sellaisen mustepatruunan tekeminen paljoakaan maksa, ja sen valmistuskustannukset ovat todella pienet verrattuna sen myyntihintaan. Ne ovatkin nykyään iso rahantekoväline monille firmoille, jotka haluavat saada lisäkassavirtaa muunkin kuin elektroniikan muodossa. Siinä missä ihmiselle voidaan myydä uusi tulostin ehkä noin kerran 4 vuodessa, voidaan tällä väliajalla helposti myydä monen sadan euron edestä musteita siihen aikaisemmin myytyyn tulostimeen. Tästähän valmistajat tykkäävät, eikä mikään ihme.

On kaksi merkittävää syytä, miksi mustekasetit kannattaa tilata netistä. Toinen on se, että netissä on kovempi kilpailu, jonka takia hinnat ovat alhaisemmat kuin perinteisissä kaupoissa. Toinen on se, että netistä löytää epävirallisia musteita tulostimeen, jotka ovat usein aivan yhtä hyviä kuin viralliset. Ainoa merkittävä ero on se, että ne ovat sitten noin puolet halvempia.

Suurin osa käyttäjistä ei tule näkemään eroa virallisten ja epävirallisten musteiden välillä, muuta kuin lompakossa. Tämän takia olenkin niitä suositellut vahvasti kavereilleni, ja moni jotka ovat asiaan hiemankin perehtyneet ovat alkaneet ostamaan tulostinmusteensa netistä. Tulostinmuste.fi on uusi hyvä verkkosivusto, josta löytyy tietoa ja kauppasuosituksia mustekasettien ostamiseen netistä. Suosittelen kurkkaaman sitä jos haluat saada paremmin tietoa ja löytää jonkin hyvän kaupan musteiden ostoon.

Kierrätä mustepatruunat ja säästä luontoa

Toinen asia mitä monikaan ei tiedä on, että mustekasetteja ei todellakaan tulisi heittää roskien mukana menemään kun ne tyhjenevät. Sen sijaan ne kannattaisi viedä joko liikkeeseen, tai lähettää postitse liikkeeseen joka hävittäisi ne ekologisesti ja paremmin. Esimerkiksi HP musteita voi lähettää suoraan HP:lle, jossa he kierrättävät ne tehokkaasti ja ympäristö säästäen.

Todellinen ekologinen kuluttaja taas ostaa suoraan mustekasetteja, joita voi täyttää uudelleen. Tämä on kaikkein paras keino jätteen vähentämiseksi, sillä siinä tapauksessa pystyt vain lisäämään uudet musteet vanhaan patruunaan, ja jatkaa sillä sitten käyttöä suoraan. Näitä tälläisiä uudelleentäytettäviä mustepatruunoita ei tahdo oikein löytyä muualta kuin netistä, mutta niitä saa kyllä lähes jokaiselle tulostinmallille kunhan katsoo nuo muutamat suurimmat suomalaiset tulostinmustenettikaupat.

Itse olen siirtynyt nyt täysin näihin, sillä huomasin kuinka paljon ihan turhaa roskaa noista perinteisistä mustekaseteista oikein tulee. Kun miettii, että siinä on noinkin paljon muovia ja muuta roskaa, vain sen takia että saisi tuon jonku 20 ml mustetta tulostimen käyttöön. Tosi surkea hyötysuhde, ja jos noita heittäisi aina vaan pois, niin kyllähän siinä sitä roskaa kertyisi ihan urakalla.

Kannattaa siis oikeesti miettiä hieman enemmän tuota muste tilannetta kuin moni miettii, Pienelläkin harkinnalla voi tulla yllättävän isoja eroja, ja jos jokainen vähentäisi tämän musteen käytöstä syntyvän jätteen määrää edes puoleen, olisi silläkin jo melko merkittävä vaikutus maapallon kannalta. Jokainen meistä voi tehdä valintoja arjessa, ja tämä musteiden kierrätys ja ekologinen käyttö on eräs sellainen, jota moni ei tule kuitenkaan ajatelleeksi.

Se on kuitenkin loppujen lopuksi parempaa sekä ympäristölle, että myöskin pankkitilin saldolle.

Eka kirjoitus on nyt valmis!

Monet kävijäni ja ystäväni tietävät, että kun saan tietyn vision, niin mennään eikä vain meinata. En ole pedille lepäämään pysähtyvä heppu, vaan hommiin sekä asioihin keksitään joka kerta keino. On hyvin tärkeää uskaltaa kuunnella omaa sydäntään, olla rohkea ja uskoa omiin taitoihin, sekä jälleen kerran, olla uskovaltainen ja luottaa näihin omiin kykyihin. Niin kuin vajaa 2 vuotta menneisyydessä yrittäjäksi ryhtyessäni sanoin blogissanikin, että ne ikiomat taidot kyllä kantaa pitkälle kunhan niihin tarpeeksi kovaa luottaa (ja tekee hommia niiden eteen): näinhän ne ovatkin kantaneet, ja lennättäneet kauemmas kuin koskaan pystyin kuvitellekaan.

Ja samanaikaisesti tervetuloa kurkkimaan uutta blogiani. Kävi vanhanaikaisesti en voinut olla aloittamatta kirjoittamaan. En voinut olla alkamatta jotakin ensikertaista luomusta, jotakin uutta aluevaltausta, tietyn uutukaisen asian opettelua. Uuden asian oppimisella tarkoitan pääasiassa sitä, että kirjoitan sivustoani tätä nykyään WordPressissä, kun se aikaisemmin oli Bloggerissa. Halusin vaihtaa alustaa, koska halusin, ja näen, että kestää hetken, ennen kuin opin hyvin tämän käyttötavat. Tuntuu olevan aivan eri, omanlainen luomuksensa.

Oman blogin ylös laittaminen on jo kauan ollut aatoksissa  silloin tällöin, mutta kiireiden ja resurssien takia olen aina tämän ajatuksen kuopannut. Tällä kertaa joka tapauksessa tuo idea kävi toteen, ja pitkien työpäivien jälkeen oma blogisaitti on viimein valmis! Jeeeesss!

Miksi pidän blogia?

Nyyten kun taas blogissani avauduin jo omista jutuistani, niin kerronpa lukijoillenki myös muut erittäin tärkeän jutut. Harrastan salilla käymistä. Kelpaako harrastukseksi myös lukeminen, videoiden tuhoton tsiikailu ja pädin ääressä blogini parissa nörtteily? Joo ja tietenkin jokapäiväinen urheilemassa käymisen yrittäminen? Ehkä oonkin ihan normaali, enkä niin erilainen kuin muut luulevat?